Mitä on osteopatia?

Mitä on Osteopatia

Osteopatia on Valviran hyväksymä hoitomuoto, jonka tarkoituksena ei ole pelkästään hoitaa oiretta, vaan etsiä ongelman todellinen aiheuttaja. Hoidettavaksi ei tarvitse tulla pelkästään akuutin tai kroonisen kivun takia, vaan voidaan tehdä myös tarkastus, minkä avulla saadaan ennaltaehkäistyä mahdollisia tulevia vaivoja.

Osteopatia perustuu ajatukseen kehon omasta parantavasta voimasta eli niin kutsutusta itseohjautumisen periaatteesta. Opin mukaan jokaisen keho tavoittelee terveyttä ja hakeutuu häiriön jälkeen takaisin tasapainoon. Tämä tasapaino voi pitkässä juoksussa tarkoittaa jotain negatiivista asiakkaan kannalta eli se voi olla kompensoitunut. Osteopaatti huomioi ongelman, mutta etsii ensisijaisesti terveyden. Tällä tavalla on helpompi tunnistaa ongelman aiheuttaja. Kehossa, jossa on kipuja tai mitä tahansa muita ongelmia, on myös terveyttä. Kipu on vain osoitus siitä, että keho on kohdannut ongelman, johon se ei enää pysty omin voimin vaikuttamaan ja tarvitsee näin ollen apua. Isoissa kärsimyksissä olevan asiakkaan on ehkä siinä hetkessä erittäin vaikeaa ymmärtää sitä, mutta tämä ajattelu mahdollistaa sen, että osteopaatti tunnistaa mikä on syy ja seuraus.

Parhaimmillaan kehon kaikki osat ovat tasapainossa eli kehossa ei ole yhtään rajoitetta. On sitten kyse luuston, verenkierron, lihaksiston, hermoston, tasapainoelimistön, kalvojen, sisäelinten, lymfan jne. toiminnallisista häiriöistä tai epätasapainotiloista, niin parhaimmillaan osteopaatti pystyy vaikuttamaan mitä vaikeimpiinkin kohteisiin. On tärkeää ymmärtää, että me osteopaatit emme ole mitään taikureita ja meiltä ei saa odottaa yhden hoitokerran tekevän ”ihmeparannuksia”. On myös väärin ajatella osteopaatin hoitavan kaiken asiakkaan puolesta. Me tarvitsemme asiakkaan 100 % mukaan koko prosessiin. Joissain tapauksissa hyvän lopputuloksen saamiseksi saatetaan asiakkaalta tarvita jopa kokonaisvaltaista elämäntaparemonttia, jotta terveys pääsee valtaamaan koko kehon. Lepo, hyvät ruokailutottumukset, aktiivinen elämäntyyli ja henkinen hyvinvointi ovat yhtä tärkeitä kuin kehon huoltaminen paremman terveyden saavuttamisessa.

Olisi paljon muutakin kerrottavaa, mutta summatakseni: minun tehtäväni on toimia hyvinvointisi mahdollistajana. Se on prosessi, jossa loppuen lopuksi pääarkkitehtina toimii oma terveytesi. Kun se saa mahdollisuuden, niin se pystyy tasapainottamaan ja parantamaan itse itsensä.    

”That science which consists of such exact, exhaustive, and verifiable knowledge of the structure and function of the human mechanism, anatomical, physiological and psychological, including the chemistry and physics of its known elements, as has made discoverable certain organic laws and remedial resources, within the body itself, by which nature under the scientific treatment peculiar to osteopathic practice, apart from all ordinary methods of extraneous, artificial, or medicinal stimulation, and in harmonious accord with its own mechanical principles, molecular activities, and metabolic processes, may recover from displacements, disorganizations, derangements, and consequent disease, and regained its normal equilibrium of form and function in health and strength.” – Andrew Taylor Still osteopatian perustaja

Jos haluat tietää lisää osteopatiasta, ota ihmeessä yhteyttä minuun niin kerron. Lisätietoa löytyy myös liittomme sivuilta https://osteopaattiliitto.fi/